Tekstit

Viimeisin postaus

Odottelua ja suunnitelmien läpikäyntiä - koristeet

Kuva
  Hääsuunnittelut ovat jumittaneet paikallaan, sillä oltiin jo viime keväänä sen verran tehokkaita, että tuli suunniteltua koko hääpäivä ja kaikki sen ympärillä tapahtuvat asiat! Toki myös koulussa on kiirettä pitänyt, joten aika on ollut kortilla. Tässä kesän ja syksyn aikana ollaan saatu aika hyvin koristeet jo kasaan, eikä muutoksia taideta suunnitelmiin niiden osalta tehdä. Nyt vain pitäisi lopettaa facebook-kirpparien selailu, sillä helpolla alkaa ajattelemaan, että "hei me tarvitaan nuo!", vaikka oikeaa tarvetta ei oikeasti ole... Muutamat hyvät löydöt olen tehnyt, ja hyvään tarpeeseen tulevat, sillä voin ne ottaa meille ihan oikeaan käyttöön häiden jälkeen! Ollaan paljon kollattu vanhempien varastojen kätköjä, josko sieltä löytyisi hyödynnettäviä elementtejä hääjuhlaamme. Esimerkiksi maljakot löytyivät äitini ja isoäitini maljakko-kokoelmista, joten niitä ei tarvitse erikseen ostella. Kynttiläkippoja kerrytettiin jo viime syksystä lähtien hillopurkeista, patterikynttil

Juhlatilan valinta

Kuva
 Juhlatila on häiden kannalta tärkeä paikka. Tilojen tulee olla riittävän suuret, jotta vieraat mahtuvat sisälle, sekä niiden tulee olla muutoinkin omaan tarkoitukseen sopivat. Jos haluatte perinteiset latotanssihäät, ei kaunis kartano tietenkään ole siihen soveltuva. Moni juhlapaikka on myös moneen tarkoitukseen taipuva. Pikkukylien tunnelmalliset tanssilavat ja juhlasalit muuntuvat koristeluilla monenlaiseen teemaan sopivaksi, kun taas kartano voi olla ilman koristeluitakin jo kaunis, ja pienellä laitolla niihin saa jopa kuninkaallisen tunnelman. Kuva napattu Googlesta Aloitimme itse juhlapaikan etsimisen päättämällä vierasmäärän, jotta osaamme etsiä sopivan kokoista tilaa. Vierasmäärä oli ensin noin 60-80 hlö, mutta päädyimme karsimaan vieraslistaa isolla kädellä. Nyt vieraita on tulossa 34 hlö, ja kutsutut ovat kaikki olleet todella tärkeitä ihmisiä meidän elämässämme. Pohdintojen jälkeen emme kokeneet, että monia vuosia sitten viimeksi nähtyjä sukulaisia olisi pakko saada mukaan j

Häiden budjetointi

Kuva
 Budjetointi, se paljon puhuttava ja vihastuttava asia häiden järjestämisessä. Mistä kaikesta se budjetti koostuu? Miten budjetti kannattaa tehdä, ja mitkä asiat vaikuttavat budjetin suuruuteen? Lähden avaamaan näitä asioita oman kokemuksen perusteella. En kuitenkaan väitä, että kaikki mitä sanon, olisi kiveen kirjoitettua. Moni asia vaikuttaa budjetin suuruuteen, kuten paikkakunta, juhlapaikan vuokra, ruuan hinta ja livemusiikki. Kerron kuitenkin ensin omasta taustastani, miksi koen budjetoinnin ja Excelin pyörittämiset lähes lempi puuhakseni. Olen lapsuuteni viettänyt maatilalla. Omat vanhempani ovat maatalousyrittäjiä, joten kuittien ja numeroiden pyörittely on tullut pitkällä juoksulla tutuksi. Koulussa jo olin hyvä pyörittelemään numeroita matematiikan tunneilla, ja sain hyviä arvosanoja. Lähdin peruskoulun jälkeen opiskelemaan hiusalaa, ja yrittäjäksi ryhtyminen alkoi kiinnostamaan. Valmistuin koulusta, mutta ala ei kuitenkaan tuntunut omalta, ja jatkoin opiskeluja leipuri-kondii

Kaasokosinta

Kuva
Kaason valinta osoittautui omalle kohdalleni vaikeaksi. Minulla ei ole enää sitä kaiken nähnyttä parasta ystävää, sillä edellisen kanssa aloimme kasvaa erilleen pari vuotta sitten, mikä tietenkin harmittaa, olimmehan tunteneet jo yli kymmenen vuotta. Uusia hyviä ystäviä olen kuitenkin saanut opiskelutovereista, mutta en kokenut heidän vielä tuntevan minua niin hyvin, että olisin heitä kaasoksi pyytänyt. Alusta asti minulla oli kuitenkin kaksi ehdokasta; pikkusiskoni sekä mieheni pikkusisko. Heistä toisen valitseminen tuotti unettomia öitä ja sekaisia ajatuksia. Mitä kaasolta odotan? Haluan, että hän tuntee niin minut, kuin myös mieheni. Samoin myös bestmanin toivoin olevan henkilö, joka minutkin tuntee. Näin ollen he tietävät ja osaavat valita, mistä me voisimme pitää ja mistä emme, jotta häistämme tulisi meidän näköiset. Kaason haluan olevan myös ihminen, joka uskaltaa sanoa oman mielipiteensä, tarpeen tullen myös kaunistelematta. Kaason tulee olla myös määrätietoinen ja jämäkkä, joka